tiistai 31. heinäkuuta 2012

Pipefest 2012

Festarikesä sai hieman jatkoa viimeviikonloppuna Himoksella järjestetyillä Pipefesteillä. Kuvailin sielä torstaista lauantaihin pääosin artisteja, ja tapahtumaa hieman muutenkin. Pidemmittä puheitta itse kuviin. ;)












maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kummittelua

Kummipoika Ben perheineen oli täällä meilläpäin kyläilemässä, oli hauska kuvailla välillä pienempiäkin ihmisiä, ilmeet oli jotain parhautta !!Oli mukavaa vapaapäivä kera hyvän ruoan ja seuran. C:











sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Michael Woods + tryout

Michael Woods oli perjantaina esiintymässä Circuksessa Helsingissä, musa oli tosi hyvää itse pääartistilta ja lämppäreiltä. Ikäväkyllä paikalle ei saapunut yleisöä mitenkään massoittain, vaan parintuhannen hengen baarissa olikin vain parisen sataa ihmistä. Oli hieman tyhjää ja keikka oli aika haastava kuvauksellisesti, mutta kait siitä jotenkinpäin jälleen kerran selvittiin läpi. Samalla keikka oli ns. tryout Sessions2 -tiimiin, joka on siis suurin clubitapahtumiin keskittynyt kuvaajakollektiivi Suomessa. Vastaavanlaisiin signatureihin kuvissa on varmaan aikaisemminkin moni lukijoista törmännyt jossain yhteydessä. ;)








keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Kesäherkkuja part 1.

Kesäkondis ja herkuttelu? Siinäpä vasta vaikea yhdistelmä. Ite en oikeastaan juurikaan syö/juo mitään sipsejä/karkkeja/limuja, mutta se ei kuitenkaan sulje pois herkkuja omasta ruokavaliosta. Meinasinkin, että voisin tehdä pari postausta tässä vähemmän pahoista hyvistä, ja tässä niistä eka. Eipä nää mitään hirveen spessuja ole, mutta varsin toimivia peruselintarvikkeita. :)

Ainesosat: 

Rainbow hedelmäinen muromysli (oon todennu, että muut myslit on suht pahoja, ainoo mistä tykkään on nää Rainbowin versiot). Rainbow pakastemustikoita (itse poimitut ois tietenkin parempia, muutkin hedelmät/marjat toimii mainiosti!). Valio A+ rasvaton, lisäaineeton, vähälaktoosinen jugurtti (oon laktoosivammanen, siks HYLA, jugurtiks tähän käy oikeastaan mikävaan muukin, mutta ite oon käyttäny maustamatonta tai vaniljaa, koska makua tulee jo myslistä ja marjoista). ps. Do try this at home! Ü

Edit. Rainbown "Jugurtti-Mansikka Muromysli" on VIELÄ parempaa, ostakaa mieluummin sitä! ;Dp


maanantai 16. heinäkuuta 2012

After the rain

Ompas ollut jälleen kiireviikonloppu, torstaina aamulla lähdin himasta ja sunnuntaina illalla bäckkk! Viikonlopun purkamisen voiskin alottaa torstaista, jolloin tuli reissattua kovasti ympäriinsä.

Aamusta lähdettiin Eeliksen kanssa täältä Lammilta Hämeenlinnaan rullailemaan, mutta @#%!*&:n sade pääskin yllättämään eikä se reissu sen pidemmäks sitten jäänykkään. Käytiin kokeilemassa mäkkisafkaa, todettiin että pystytään ite parempaan ja ryhdyttiin tuumasta toimeen. Kaupan kautta sitten takaisin Lammille ja Eelikselle tekemään purilaisia. Eivät ehkä olleet visuaalisesti kauneimpia yksilöitä, mutta takuulla moninverroin maukkaampia ja terveellisempiä kun mäkkärin tuotokset !! :pp Ruoan jälkeen sainkin Taralta kyydin Lahteen, jossa mentiin ensin poikien kaa pelailemaan vähän tennistä, josta sitten suihkun kautta klubille bailaamaan. Ennen radalle lähtöä kamera tosin jäi pois matkasta, joten siitä illasta ei sitten sen enempää! :D

Perjantaina kävinkin sitten Stadissa hakemassa kameran huollosta (sai Summer Upissa artistin toimesta vettä päällensä ja flippas totaalisesti), jonka jälkeen takasin Lahteen palloilemaan. Lauantaipäivä menikin sitten häitä kuvaillessa ja illalla yksi pienoinen kuvauskeikka siihen vielä kaupanpäällisinä, näistä tulossa kuvaa vielä myöhemmin! ;) Tässä vielä siis torstaita kuvina //Nikon D90// :





maanantai 9. heinäkuuta 2012

Summer Up 2012

Toimin jälleen tänävuonna osana Summer Up -festivaalien kuvaustiimiä. Tässä tapahtuma kuvina!

ps. lisää kuvia täältä ;)